lauantai 10. helmikuuta 2018

Ei oo helppoo olla kananmuna

Jotenkin on sellainen tunne että tätä pitäisi selventää jotenkin, siispä selvennetään. 

Jokainen kissanomistaja tuntee varmasti omalla eläimellään lepoasennon, jossa etutassutkin on vedetty kehon alle lämpimään. Meillä tästä innostuneina asentoa joku aikoinaan on ruvennut kutsumaan kananmuna- asennoksi ja aina kun Nala itsensä kuvanomaisesti asettelee, muistaa joku nauraen osoittaa sitä ja haukkuu samalla kananmunaksi. 






Asiat saivat myös äkkiä dramaattisen juonenkäänteen sillä kuvaustilanteen ollessa kuumimmillaan tapahtui asennonvaihto. 


Painu nyt ******* sen kameras kanssa!
Tarinan opetus voisi olla että tässä taloudessa ei ole helppoa asua, varsinkaan jos on kissa.  


Peeäs, pahoitellaan kovasti hiljaisuutta! Allekirjoittaneella alkoi viime viikolla uudet työt ja pää surisee kuin mehiläispesä vapaa- ajalla kaikista uusista asioista. Nala on vain Nala, tyytyväinen siitä ettei kameran kanssa sitä häiritä ollenkaan kun omistaja on kiireinen. Koitetaan muuttaa tilannetta taas alkuhärdellin jälkeen. 

lauantai 27. tammikuuta 2018

Voi hammasvaiva sentään

Meidän talossa on nyt hammasvaivaa kaksin kappalein, niin allekirjoittaneella kuin tuolla kissaeläimelläkin. Ihmishampaita uhkaa pahimmassa tapauksessa juurihoito (niin se hammaslääkäri viimeksi ainakin pelotteli, mutta toivotaan että vielä selviäisi vähemmällä) ja kissan hampaita hammaskiven poisto. Keskitytään nyt enemmän kuitenkin kissan hammasjuttuihin, ne kun todennäköisesti mielenkiintoisempia ovatkin.

Pari viikkoa sitten kiinnitin huomiota Nalan kuolaamiseen herkkuja antaessa. En ajatellut kuolaamisen liittyvän hampaisiin vaan ennemminkin ajattelin sen liittyvän herkkujen saamiseen ja niiden syömiseen. Kuolaaminen ei ollut runsasta eikä Nala edes vaikuttanut järin kummalliselta, joten en ajatellut asiaa sen enempää, varsinkin kun tuota kuolaamista on ennenkin esiintynyt eikä se ole ollut jatkuvaa tai säännöllistä. Kun Nala sitten rupesi kieltäytymään raksuistaan ja muutenkin vähän tuntui varovan suutaan, kurkkasin ihan kunnolla sen hampaisiin ja aivan takana vanha vaiva näkyi uusiutuneen, eli se hammaskivi taas. 

Juurihan me klinikalla käytiin kesällä mokomaa rapsuttelemassa pois, mutta takahampaista sitä löytyi nyt enemmän kuin edellisellä kerralla, vaikka hammashygieniaan ollaankin viime kerrasta kiinnitetty enemmän huomiota.  Ollaan pesty hampaita ja koitettu tarjota kovempaa purtavaa edes hampailla kokeiltavaksi, mutta ei. Siellä sitä taas on ja pistää kyllä ärsyttämään, sitä ei voi kiistää. 



Jo viime kerralla eläinlääkäri selitti, että hammaskivenkin kerääntyminen eläimen hampaisiin on yksilöllistä. Toisille sitä tulee harvinaisen paljon ja toisille sitten taas vähemmän - mutta  jokaiselle sitä kertyy jossain vaiheessa elämää. Nalahan on tilastollisesti varsin nuori hammaskivipotilaaksi, mutta ei auta voivottelu. Tiistaille saatiin aika ja silloin tehdään eläinlääkärireissu. Itse lääkäripelkoisena en eläinlääkärissäkään käymisestä sen kummemmin välitä, eikä tietous siitä että operaatio tehdään anestesiassa kevennä mieltä. Lisäksi minua jo vähän valistettiin etukäteen sillä, että mikäli hampaat muodostavat uudelleen nopeasti ja paljon hammaskiveä, olisi ehkä syytä ajatella jotain toista hammassairautta sen takana. Onneksi jutellessani eläinlääkärin kanssa mieli parani asteittain ja nyt parin hyvin nukutun yön jälkeen olo on paljon rauhallisempi. Katsotaan tämä ensin ja jatkossa mietitään asioita pidemmälle, mikäli on sille tarvetta. (Toivotaan tietysti, ettei ole).  

Että semmoista tällä kertaa. Tuntuu tyhmältä etten ole tajunnut tarkistaa hampaita hammaspesun aikana entistäkin tarkemmin huomatakseni hammaskiven muodostumista. Onneksi Nala on muuten terve ja voi hyvin, ja pian sillä on jälleen kauniit hampaat sekä astetta viisaampi omistaja! 

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Lumijuttuja

Jaa mitä me ollaan tehty? Makoiltu sisällä vilttien alla ja tuijotettu epäuskoisesti ikkunasta kun lumimyräkkä on päättänyt peittää myös pääkaupunkiseudun allensa. Käytiin kuitenkin viime viikolla ulkona ihmettelemässä lunta silloin kun sitä oli satanut muutaman tunnin verran - ja isoksi yllätykseksi myös jäänyt maahan sulamatta pois. Ulkoilut sujuvat nykyisellään oikein mallikkaasti vaikka kovinkaan kauaa ei ulkoilma innostanut - sen verran kylmä on meille mukavuudenhaluisille vaikka pakkasmittari näyttääkin niin hurjaa lukemaa kuin -6 (saa nauraa). 

Nalan kanssa muutenkin on vähän tylsä ulkoilla sillä neiti parkkeeraa yleensä ahterinsa tiettyyn kohtaan ja siinä tarkkailee maailman menoa. Tietyin väliajoin vaihtuu kyttäyspaikka mutta sitten muuten vain ollaan ja tuijotetaan "ei minnekään". Kissansilmin maailma tietenkin näyttää erikoisemmalta mutta ihmisen mielikuvitus ei vain riitä samalle tasolle. 

Tällä kertaa näkyvissä vain kissan selkäpuoli, sori siitä. Malli ei millään malttanut katsoa kameraan päinkään eivätkä kuvaajan näpit jaksaneet pidellä kylmässä kameraa. Mutta kivaa oli, varsinkin Nalalla! 

Kiinnostaa. 

Ja jännittää. 


Niskat menivät melkein sijoitaan haistellessa oravan merkkailuja, niin herkullinen tuoksu se. 


keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Pidetään huolta, vuoden ympäri ❤

Tuntuu kovin kummalliselta aloittaa teksti jossa tietää mitä haluaisi sanoa muttei oikein osaa kirjoittaa ajatuksia sanoiksi. 

Eilen illalla huomasin vanhemmillani kylässä ollessani puhelinta selaillessa eräästä kissaryhmästä lähialueella jaetun ilmoituksen, jossa kysyttiin sattuisiko kukaan tunnistamaan ulkona liikkuvaa kissaa tai tuntemaan omistajaa. Kuvan kissa oli pienellä käppyrällä kyljellään makaamassa maassa, ja oli kuulemma juossut kuvaustilanteen jälkeen karkuun eikä kuvaaja ollut saanut kissaa kiinni. Kuvasta tuli todella kurja olo, pakkanenkin kiristyi iltaa kohden ja lumimyrsky jolla meteorologit olivat pelotelleet oli tulossa. Ulkona eivät siis olleet kovin hääppöiset olot mahdolliselle karkurille. Tässä vaiheessa siis oletin näin vaikka muitakin syitä kissan ulkonaololle tietysti oli olemassa. 

Kun ryhmään alkoi sadella useammalta käyttäjältä infoa tilanteesta, oli pakko pyytää isältäni kyytiä alueelle jossa kissa oli nähty viimeksi. Isäni suostui heti, vaikka kissan kiinnisaaminen saati sitten edes näköhavainto melko epätodennäköistä siihen aikaan illasta olikin. Otimme taskulamput mukaan ja minä kiireessä heitin vielä Nalan kuivanappulaa pienessä pussissa taskuun, ajattelin että pussin rapina ehkä kiinnostaisi kissaa mikäli sitä edes näkyisi. 

Vasta paikalle päästyä tilanteen todellisuus ehkä iskikin siinä kiireessä tajuntaani, vaikken suostunut sitä heti myöntämään. Jalkaisin pimeässä kissan etsiminen alueelta, josta ei vielä oltu rajattu tarkkaa aluetta oli suunnilleen yhtä vaikeaa ja hyödyllistä kuin neulan etsiminen heinäsuovasta. Silti kissan kuva kummitteli mielessäni enkä suostunut lähtemään yrittämättä auttaa. Jokaisen kadunkulman, pensaikon ja ryteikön jälkeen mietin kerta toisensa jälkeen, että vielä yksi mahdollinen paikka ja sitten kotiin. Ulkona oli kylmä mutta sitä ei edes huomannut ennen kun kuulin miten hampaani kalisivat yhteen ja käsiä kirveli kun pakkanen puri niitä kirpeästi. 

Yhdessä pensaikossa näin vilahduksen eläimestä ja sydämeni nousi lähes kirjaimellisesti kurkkuun. Kun pääsin lähemmäs tajusin sen vain olleen rusakko, jonka silmät välähtivät taskulampun valossa. Ei jälkeäkään kissasta. Jätin kuivanappuloita useampaan paikkaan ja toivoin että kissa löytäisi ne ennen muita eläimiä. Märkäruoka olisi luultavasti jäätynyt maahan ennen kuin mikään eläin olisi löytänyt sen luokse joten toivoin vain kuivanappuloiden riittävän ja päätyvän oikeisiin suihin.

Se on varmaan vaan jonkun ulkokissa, kyllä se kotiin osaa, yritti isä lohduttaa autossa mutta siitä olo tuli vain kurjemmaksi. "Kyllä kissa yksin ulkona luonnossa pärjää vaikka kuinka kauan" on ehkä yksi tyypillisimmistä ja samalla vastenmielisimmistä lauseista joita olen kuullut. Vapaasti liikkuvia ulkokissoja on niin paljon täällä pääkaupunkiseudulla, että niistä on mahdotonta tietää ovatko nämä niitä "kotiin osaavia" yksilöitä vai kenties karanneita tai ikävimmässä tapauksessa hylättyjä. En ota kantaa siihen mikä yllämainitun kissan tilanne oli, sillä huhupuheita kulkee netissä kaikenlaisia, mutta keskustelun perusteella huoli kissasta oli kova ja katsottiin etsijöille sekä avun tarjoajille olevan tarvetta. 



Nala karkasi kerran. Oli kesä 2016 ja keittiön tuuletusikkuna oli jäänyt äidiltäni auki - se oli raollaan ehkä pari senttiä mutta tarpeeksi auki kumminkin että pieni kissa siitä mahtui. Onneksi pudotus maatasolta ei ollut korkea eikä Nala kerinnyt kauas ennenkun tuli sattumalta läheisellä hiekkatiellä äitiäni vastaan, mutta se säikähdys joka hiipi tajuntaani vasta sen jälkeen kun Nala lyhyeltä reissultaan oli palannut ei unohdu koskaan. En ikinä olisi antanut tapahtunutta anteeksi mikäli jotain olisi sattunut, mutta tiedän muutaman vastaavanlaisen tapauksen jossa kissa on päässyt karkaamaan ja loppu ei ole ollut yhtä onnekas. Vahingosta on paha syyttää ketään. 

En rupea nyt tässä luettelemaan ulkona vapaasti ja valvomatta liikkuvien kissojen kohtaamia vaaroja sekä niistä aiheutuvia ongelmia - netti on pullollaan informaatiota asiasta tietämättömille ja jatkuvasti mm. Hesy sekä muut eläinsuojeluyhdistykset pyrkivät lisäämään asiasta tietoutta ihmisille. 

Tänä aamuna sain helpottavia uutisia yhdeltä ryhmässä olleista henkilöistä, joka oli vahvasti etsinnöissä mukana. Kyseinen kissa oli otettu lähialueella asuvien auttajien toimesta kiinni ja viety löytöeläintaloon lämpöiseen. Nyt ei voi kuin toivoa parempaa onnea sille tielle, minne kyseinen kissa päätyykin. 

Asia jäi painamaan minua tämän jälkeenkin vaikka juuri tällä tapauksella onnellinen loppu olikin, siksi halusin asiasta kirjoittaa. Tuntuu että varsinkin nyt on vastaavanlaisia ilmoituksia näkynyt ulkokissoista tavallista useammin, mikä tuntuu hyvin raskauttavalta. 

Sä et voi kaikkia maailman kissoja pelastaa, sanoi isä minulle kun purskahdin eilen illalla itkuun istuessani autoon takaisin pakkasilmasta. En tietenkään voi, mutta ainahan sitä voi yrittää, eikö? 

Eläinblogia kirjoittaneena voin kuitenkin iloisena todeta, että maailmassa on uskomattomia ihmisiä joilla riittää rakkautta eläimille sellainen määrä jota en tässä pysty kuvittelemaankaan saati sanoin kuvailemaan. Yksi henkilö kommentoi loistavasti edellisen postauksen kommenttikenttään näin:

"ilo on seurata eläinblogeja kun omistajan rakkauden omaa lemmikkii kohtaan tuntee näin tietokoneen välitykselläkin."

Itse en olisi voinut asiaa paremmin sanoa. On ollut suuri ilo seurata myös muita eläinpainotteisia blogeja ja nähdä se rakkaus ja arvostus näiden eläimiä kohtaan. 

Kiitos, että juuri sinä pidät lemmikistäsi huolta ❤

perjantai 12. tammikuuta 2018

Aika juhlallisuuksille

Elämä on yhtä juhlaa, ainakin tavallaan. Meni joulu, sitten uusivuosi ja nyt on taas aika lahjoa pieni kissaeläin pyörryksiin sillä tasan kaksi vuotta sitten Nala kotiutui ilostuttamaan ja rikastuttamaan meidän arkea. Tuntuu että kahdessa vuodessa on tapahtunut paljonkin asioita ja sitten tavallaan ei mitään, melko ristiriitaisia fiiliksiä siis ajankulusta! 



Ja vaikka aihetta on juhlaan, niin ollaan otettu aika rauhallisesti - niin joulu, uusivuosi kuin nyt nämäkin bileet! Nala toi juhlien kunniaksi sänkyyn joululahjoista yhden, uuden lempparilelunsa ja herätti samalla ihmiset suoraan juhlatunnelmiin :D 




Alussa en olisi uskonut että Nalasta tulisi sellaista kissaa mikä se tänä päivänä on. Kaikki alun vaikeudet ja harmitukset on kuitattu nyt sillä, kun isänikään (joka on koiraihminen henkeen ja vereen) ei enää kutsu Nalaa nähdessään sitä "toivottoman araksi ja epäsosiaaliseksi" vaan "ihanaksi ja ystävälliseksi". Tuntuu hyvältä, että nyt Nalaa ymmärtää useampi ihminen eikä sitä enää tarvitse puolustella tai sen luonnetta selitellä. Siitä on tullut sun kanssa paljon reippaampi, on muiden suusta kuultuna on myös isoin kiitos mitä voin Nalan kanssa ikinä saada. 

Vastapalvelukseksi Nala on opettanut muille ihmisille paljon kissoista ja näyttänyt sellaisia puolia, joita kissoista mitään tietämättömät eivät olisi osanneet kuvitellakaan niiden omaavan. Se, että Nala on voinut omalta osaltaan nostattaa kissojen arvostusta jonkun silmissä, on parasta mitä voinkaan itse tähän hätään keksiä. 

Nyt tuli melko syvällisempää asiaa mutta varmasti lukijat ymmärrätte ja osaatte asiaan samaistuakin:D Kaksi vuotta on kuitenkin vielä niin vähän, ettei tulevasta vielä osaa sanoa. Toivottavasti vuosipäiviä tulee vielä useita ja suunta jatkuu samanlaisena yhä edelleen! 

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Se virallisempi toivotus

Joulu on kerran vuodessa vaan joten tultiin vain sanomaan että muistakaa rentoutua ja syödä sekä voida hyvin! Mekin hiljennytään joulurauhan viettoon, joten katsellaan tarkempia kuulumisia seuraavassa postauksessa. 

Ja vaikkei kuvattavan ilme nyt varsinaisesti riemukkaalta tai joulumieliseltä näytäkään niin kyllä sekin on salaa tyytyväinen, kun jouluruokaherkuttelu aloitettiin jo näin heti aamusta. 




Toivottaa meidän sekalainen ryhmärämä :) 

lauantai 23. joulukuuta 2017

Yhden yön odotus


Näin vakavin ilmein me odotellaan joulupukkia. Kaikkein jännittävin asia oli kuitenkin joulukuusen sisälle tuominen, mikä aiheutti Nalassa ristiriitaisia tunteita. Mieli teki hypätä puuhun saman tien, mutta kieltojen jälkeen jäljelle jäi vain tappava tuijotus. Kuusta ei olla vielä koristeltu, katsotaan mitä mieltä Nala siitä sitten on.

Nala on myös saanut harmikseen huomata, että kaikki kiva kielletään kissoilta ilmeisesti joulun alla. Toivottavasti aattona asiat olisivat toisella tavalla.